Reiluja ja voimaannuttavia työpaikkoja
Kaikon perustamisesta lähtien unelmanamme ja tavoitteenamme on ollut mahdollistaa tuotantoa myös niin sanotuissa tekstiiliteollisuuden riskimaissa. Unelmamme muuttui todeksi vuonna 2020, kun yhdistyimme pitkään Nepalissa työtä tehneen Store of Hopen kanssa, jonka tuotteet ja yhteistyökumppanuudet jatkuvat nyt Kaikolla.
Päädyimme tuotantoon riskimaassa, sillä haluamme toimia vastuullisesti ja mahdollistaa hyviä ja reiluja työpaikkoja maissa joissa niitä erityisesti tarvitaan. Meistä on erityisen tärkeää, että juuri kehittyvissä maissa on vastuullista tuotantoa ja näin ollen reiluja työpaikkoja. Varsinkin naisten työpaikat muuttavat yhteisöjä ruohonjuuritasolta parempaan suuntaan.
Nepali ja sen ihmiset ovat varastaneet sydämemme täysin. Vaikka Nepalissa todella riittää haasteita, sen ollessa yksi Aasian köyhimmistä maista, tiedämme, että voimme saada aikaan oikeaa positiivista muutosta, jolla on todella merkitystä.
Koronan vaikutukset ovat näkyneet Nepalissa erityisesti työllisyydessä ja Nepalin työttymyysaste onkin lähes tuplaantunut korona-aikana. Varsinkin naisille hyvät ja vastuulliset työpaikat ovat erittäin tärkeitä, sillä muutoin he ovat suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi, ihmiskaupan tai modernin orjuuden uhriksi. (Global Slavery Index) On arvioitu, että Nepalista kaupataan päivittäin 50 naista ja tyttöä rajan yli Intiaan. Tämän lisäksi jo pelkästään Kathmandussa, Nepalin pääkaupungissa, noin 12 000 naista ja tyttöä työskentelee tanssijoina, ilotyttöinä ja hierojina, joiden työnkuvaan usein kuuluu pakotetut seksuaaliset palvelut. Arvioiden mukaan yli puolet näistä naisista ja tytöistä on aloittanut työt lisäksi alaikäisenä. (Nigam, 2018 / International Labour Organization)
Juuri näiden syiden takia haluamme työllistää erityisesti naisia Nepalissa, jotta voimme mahdollistaa heille ja heidän lapsilleen paremman tulevaisuuden. Sosiaalinen vastuu on Kaikon toiminnan ydin ja siksi haluammekin vaikuttaa tekstiiliteollisuuden ongelmiin joita kehittyvissä maissa on. Kaikon tuotteiden valmistus työllistää tällä hetkellä Nepalissa noin 30 ihmistä ja luku kasvaa vuosittain kun saamme laajennettua tuotantoamme.
Lähteet:
1. Nigam, 2018: https://www.indiatoday.in/mail-today/story/50-women-from-nepal-are-trafficked-to-india-every-day-1357737-2018-10-07
2. International Labour Organization: https://www.ilo.org/kathmandu/areasofwork/child-labour/lang--en/index.htm
3. Global Slavery Index: https://www.globalslaveryindex.org/2018/data/country-data/nepal/