Kaikon Soft Love -kashmirmallisto täydentyy ja jatkaa vastuullisuustyötä Nepalissa
“Kaikon rooli on yhdistää tiedostavat asiakkaamme taitaviin käsityöläisiin, sillä jokainen ostos on valinta jolla voimme vaikuttaa ja saada positiivista muutosta aikaan.”
Asiakkaamme kysyvät meiltä usein, miten olemme päätyneet laajentamaan tuotantoamme juuri Nepaliin. Nepalin kaltaisessa, hyvin haavoittuvassa asemassa olevassa maassa myös ruohonjuuritason työllä voi nähdä merkittäviä vaikutuksia. Vaikka Nepal on yksi maailman köyhimmistä valtioista, sen 123 etnistä ryhmää ja niiden rikkaat perinteet käsitöiden, arkkitehtuurin ja taiteen parissa ovat luoneet maahan ainutlaatuisen ilmapiirin.
Nepalin väestöstä 25 % elää köyhyysrajan alapuolella, eikä maalla ole tarjota väestölle ole eettisen tarkastelun kestäviä työpaikkoja. Koronapandemia on pahentanut Nepalin tilannetta monin tavoin entisestään. Nepalissa on suuri riski joutua hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhriksi ja on arvioitu, että päivittäin yli 50 tyttöä ihmiskaupataan Intiaan.
Kaikon ja Store of Hopen yhdistymisen myötä Nepalissa käynnistynyttä tuotantoa on pystytty laajentamaan ja jatkamaan tuotannon kehittämistä jo solmittujen yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kaikon unelmanpehmeä kashmirmallisto täydentyy erityisen ajankohtaisella neuleliivillä, paljon toivotulla elegantilla mustalla neuletakilla ja pannat ja huivit saavat ylleen uudet sävyt: klassikoiden lisäksi mukana on nyt myös kirkasta oranssinpunaista, lempeää laventelia sekä syvää, tummaa luumua.
Kaikon lupaus - Fashion with a mission - tulee erityisen todeksi näiden tuotteiden kohdalla. Tuotteiden valmistus työllistää reilusti ja kestävästi Kathmandulaisia naisia. Valitsemalla Kaikon teet hyvää ja olet osana muutosta. Työllistävän vaikutuksen lisäksi jokaisen myydyn tuotteen voitosta 7% ohjataan naisten kouluttamiseen Nepalissa.
Kaiko AW21 Soft Love -kashmirmallisto lanseerataan Kaikon verkkokaupassa ja Shop & Showroomilla sekä jälleenmyyjillämme 15.10.2021 klo 12.00.