We rise by lifting others.
Elokuun terveisiä hankekylästämme 31-vuotiaalta Bimalalta. Naisten Pankin tukeman osuuskunnan koulutukset ovat tuoneet Bimalalle rohkeutta vaihtaa alaa ja perustaa oma kauppa. Oma toimeentulo vahvistaa naisten roolia ja arvostusta sekä perheessään että yhteisössään. Naisten auttaminen on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista kasvattaa tasa-arvoa ja hyvinvointia kestävästi. Kiitos kun olet mukana Kaikon matkassa.
"Bhardeun kylä sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta. Kylää halkovan tien varrelta löytyy pieni kauppa, jossa myydään erilaisia kemikaliotarvikkeita. Pienen myymälätilan takaseinää hallitsee rykelmä värikkäitä varvassandaaleja, vuoristokylien asukkaiden tyypillisiä jalkineita. Kaupasta voi ostaa myös pientä syötävää.
Kauppaa pitää 31-vuotias Bimala Tamang, joka siirtyi kanojen kasvattamisesta kaupan pitäjäksi kaksi vuotta sitten. "Viljelimme mieheni kanssa aikaisemmin maata ja kasvatimme kanoja, mutta päätimme luopua siitä ja vuokrasimme tämän kaupan. Olimme menettäneet maanjäristyksessä talon ja karjasuojan, ja kanojen kasvattaminen ja hoitaminen väliaikaisessa suojassa oli rankkaa, Bimala kertoo. Kaupassa toimeentulo on tasaisempaa ja parempaa."
Bimalan pieni kauppa on auki joka päivä 12 tuntia, aamuseitsemästä iltaseitsemään. Asiakkaita riittää, vaikka kylässä on muitakin vastaavia tuotteita myyviä pikkukauppoja. Myytävät tuotteet Bimala ja hänen miehensä hakevat itse Kathmandusta kerran tai kahdesti kuukaudessa. Matka taittuu bussilla, omaa autoa tai moottoripyörää pariskunnalla ei ole.
Kaupan pitämiseen tarvittavia taitoja Bimala on hankkinut Naisten Pankin tukeman osuuskunnan järjestämistä koulutuksista. "Olin jo aikaisemmin osallistunut maanviljelykseen ja kanankasvatukseen liittyviin koulutuksiin ja oppinut niistäkin paljon. Koulutuksesta sain varmuutta ja uskallusta vaihtaa alaa ja toivon, että voin myös jatkossa osallistua koulutuksiin."
Bimala kuuluu myös Bhardeun kylän osuuskunnan naisryhmään ja on sitäkin kautta saanut varmuutta kaupan pitoon.
"Tietoisuus rahan käytöstä on lisääntynyt ja sitä kautta olen saanut itsevarmuutta. Kuulun myös osuuskunnan säästöryhmään ja kun olen saanut riittävästi säästettyä, haluan laajentaa bisnestäni ja lisätä valikoimia."
Bimalan unelmat liittyvätkin oman kaupan tulevaisuuteen. "Toivon että kaupastani tulisi kylän isoin ja paras!"
Kiitos kuvasta ja tarinasta Naisten Pankin vapaaehtoiselle viestintätiimille, Tiinalle ja Marialle. 🌿
Kuva: Maria Miklas, teksti: Tiina Toivakka