Olemme olleet todella onnekkaita, että yhteistyömme nepalilaisten koruntekijöiden kanssa on voinut jatkua maan hankalasta koronatilanteesta huolimatta. Kathmandussa on ollut useita pitkiä koronasulkuja, ja toimeentulo on muodostunut monelle entistäkin haastavammaksi. Toukokuussa täydentyvässä korumallistossamme uutena elementtinä on niin ikään käsin tehtävä macramepunonta, jonka myötä korutilaukset ovat tarjonneet työtä viidelle kathmandulaiselle naiselle.
Yhteistyökumppanimme Anjila ja Indu opettavat koruntekijöille uudet tekniikat ja opastavat työt alkuun, jonka jälkeen naiset voivat tehdä varsinaisen työn kotonaan. Monelle kotiäidille kotona tehtävä osa-aikatyö on ainoa mahdollisuus tienata omaa rahaa.
Kaikki korujen metalliosat tekee taitava hopeaseppämmme Jai. Koska Kaikon korut ovat olleet asiakkaiden suosikkeja, on Jai lisätilausten tuomin tulojen turvin pystynyt alkaa rakentaa uutta kotia 2015 maanjäristyksessä tuhoutuneen talonsa tilalle.
Nepalilaiset koruntekijämme ovat olleet todella otettuja korujen saamasta suosiosta ja lähettävät Suomeen lämpimiä terveisiä!
Lue aiempi tarina koruista täältä.