Emme koskaan tule unohtamaan päivää, jolloin pääsimme ensimmäistä kertaa vierailemaan Nepalissa kylässä, joka on yksi nimikkohankkeemme kohdekylistä ja jonne Kaikon yhdessä asiakkaidensa kanssa kerryttämä hyväntekeväisyyssumma ohjataan.
Saapuessamme Ghuselin kylään, kymmenkunta naista toivotti meidät tervetulleeksi hymyin ja halauksin. Tutustuimme sekä Naisten Pankin osuuskunnan hallitukseen sekä osuuskunnan jäseniin, jotka saavat koulutusta ja taloudellista tukea osuuskunnan kautta. Saimme tilaisuuden kuulla ja nähdä inspiroivia ja koskettavia esimerkkejä lukuisista tavoista, joilla Naisten Pankin operoima hanke tukee paikallisia naisia.
Naisten Pankin työtä on tarjota käytännön koulutusta ja taitoja, joista on naisille apua tulevassa yritystoiminnassa tai tulovirtojen laajentamisessa. Naisten Pankki järjestää koulutusta myös naisten oikeuksista Nepalissa, sillä on ensiarvoisen tärkeää, että naiset tuntevat omat oikeutensa omistusoikeuteen, huoltajuuteen, perheväkivaltaan jne. liittyvissä asioissa, jotta he osaavat pitää puoliaan.
Osuuskunnan toinen ja yksi suurimmista tehtävistä on tarjota taloudellista tukea. Naisten Pankki tarjoaa vakuudettomia, matalakorkoisia lainoja, joilla on joustava takaisinmaksuaikataulu. Lainojen tarkoitus on kannustaa naisia ryhtymään yrittäjiksi - antaa mahdollisuuksia, ei almuja. Monet tapaamistamme naisista olivat itse ottaneet lainaa ja kertoivat voimaantuneina, miten oman toimeentulon mahdollistama itsenäisyys on mullistanut heidän elämäänsä.
Ghuselin kuulumisten välittäminen tiimillemme Vallilaan - ja teille siellä ruutujen toisella puolen - on ollut yksi viime kuukausien tärkeimmistä tehtävistä ja se, että missiollamme on kasvot, saa meidät jatkamaan työtämme Suomen päässä entistäkin kovemmalla ilolla ja draivilla. ”Fashion with a Mission” on olemassaolomme perimmäinen syy.